Pelastusrengas         

 

"Usko Herraan Jeesukseen,

  niin sinä pelastut"

 

  Jeesus sanoo: 

MINÄ OLEN TIE, TOTUUS JA ELÄMÄ.

 

Myöskin Hän sanoo: 

Matteuksen evankeliumissa luku 24: 

6. Te saatte kuulla sodan ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää pelästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei vielä ole loppu. 

7. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja monin paikoin tulee nälänhätää ja maanjäristyksiä. 
8. Mutta kaikki tämä on vasta synnytystuskien alkua. 

 

Oletko kiinnittänyt huomiota, että kaikkialla maailmassa on kristittyjen vainoja. Uutiset toistavat tätä jatkuvasti, että siellä ja siellä poltettiin kristillinen kirkko sekä siellä tapettiin kristittyjä. Vainoa ja vihaa kokee tällä hetkellä useampi kristitty kuin koskaan ennen.

Syyskuussa 2012 ilmestyi video USA:ssa, joka on loukannut ismalamilaista maailmaa ja nyt kymmenissä maissa on väkivaltaisia mielenosoituksia USA:n ja länsimaiden suurlähetystöjä vastaan. Mielenosoitukset ovat verisiä mellakoita!

Kesäkuun lopussa 2015 kolme iskua eri puolilla maailmaa. Iskuissa selvästi viha toisia ihmisiä kohtaan.

 

Miksi?

 

Jeesus jatkaa Matt. 24: 

 

9. Silloin te joudutte(33) ahdistukseen, monia teistä tapetaan, ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden. 
10. Silloin monet luopuvat, ilmiantavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. 
11. Monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monia. 
12. Ja koska laittomuus lisääntyy, kylmenee monien rakkaus. 
13. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. 
14. Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan koko maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu."

 

Mutta mikä loppu tulee?

Silloin tulee tämän aikakauden loppu, jolloin Jeesus tulee takaisin ja perustaa maanpäällisen kuningaskunnan, niin kuin Raamatussa on luvattu. Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä ikuisesti. 

 

Sivun alkuun